• 20 Posts
  • 19 Comments
Joined 2 years ago
cake
Cake day: June 15th, 2023

help-circle



  • Äänestystuloksissa ennen sotaa kolmikko oli SDP, maalaisliitto ja kolmatta paikkaa vaihtoi keskenään kokoomus ja RKP. Sodan jälkeen kommunistit korvasi kokoomuksen.

    Eli sodan jälkeen klassinen kolmikko oli SDP, SKDL ja maalaisliitto. Noista maalaisliitto muutti nimensä keskustaksi. SKDL oli vasemmistoliiton edeltäjä, käytännössä SKP:n johtama puolue. Pitkään Suomessa pystyi valitsemaan vain sosialidemokraattien, kommunistien ja maaseutuihmisten väliltä.

    Vasta 80-luvulla kun SKDL romahti, päästiin kolmeen puolueeseen SDP, keskusta ja kokoomus. 2011 lähtien historia toistaa itseään, kun kolmessa suurimmassa puolueessa on ollu neljä puoluetta, kun PS ja keskusta vaihtelee keskenään kolmikossa olemista.





  • Kiina teki teknologiasiirtosopimuksia, kunnes niitä alettiin rajoittaa. Ennen sopimuksia, Kiina ei ollu teknologian luomisessa kilpailukykyinen, vaikka rajoituksia ei juurikaan ollut.

    Koko Kiinatouhu on aika tuoretta, kukaan ei varmaan olis väittäny 10-15 vuotta sitten et kokonaan kiinalainen korkean teknologian tuote olis mitenkään kilpailukykyinen, nyt niitä tosiaan on.

    Ongelma on et niiden tuotanto on vain kommunistisen puolueen toiminnan osa. Sit kun muu maailma on niiden tuotannosta riippuvainen, voi pohtia olisko niillä mitään pidäkkeitä vaikka Venäjän valloitussotien tukemisessa, kuten vielä näyttää olevan.






  • [Kouvolan kaupunginjohtaja Marita] Toikan mukaan kaupungin rooli ei ole arvioida kansainvälisiä tietoturva-asioita.

    – Ne perustuvat suomalaiseen ja eurooppalaiseen lainsäädäntöön, että miten näitä asioita käsitellään. Me emme turhaan spekuloi tällaisilla kysymyksillä, koska emme voi niihin vaikuttaa. Asiantuntijoiden näkökulmat (Tiktokin) tietoturvasta ovat aika ristiriitaisia. Niistä on vaikeaa vetää yksiselitteistä johtopäätöstä. Se on yksi alusta muiden joukossa.

    Ensin se sanoo et Kouvolan rooli ei ole arvioida kv. tietoturva-asioita ja sit heti seuraavassa kappaleessa se arvioi kv. tietoturva-asioita määrittelemällä asiantuntijoiden näkökulmat ristiriitaisiksi.

    Todellisuudessa Kouvolan kaupunginjohtajan tehtävä on ajaa kouvolalaisten asioita, joita iso datakeskushanke varmaan edistää. Se sano ihan oikein et laajempi turvallisuus ei kuulu Kouvolan käsiin. Mut, on se aika erikoista mennä sit heti kommentoimaan niitä asioita väheksyvästi.

    Hanke voi olla ihan hyvä asia Kouvolalle. Jos se olis huono asia Suomelle, valtion pitäis puuttua siihen. Ja olis oleellisesti parempi jos Suomeen investoivat yritykset olis suomalaisia tai edes eurooppalaisia. Nyt ne tulee tänne jostain kaukaa nostamaan meidän sähkön hintaa ja vain osa keskuksen tuomasta tulosta jää Suomeen tai suomalaisille.

    e. Yle kyseliki Supon mielipidettä asiasta toisessa artikkelissa ja ne vastas yleisellä tasolla:

    Suojelupoliisin mukaan ulkomaiset investoinnit ovat Suomelle tärkeitä, mutta niihin voi liittyä myös muita kuin puhtaasti liiketaloudellisia tarkoitusperiä.

    – Tällöin punnittavaksi nousee investoinnista saatava taloudellinen hyöty ja kansallisen turvallisuuden kysymykset.

    Supo huomauttaa, että autoritaarisesta valtiosta tulevan investoinnin tarkoituksena voi olla taloudellisen hyödyn lisäksi myös esimerkiksi taloudellisen tai muun vaikutusvallan kasvattaminen pitkällä tähtäimellä.


  • Artikkeli on maksumuurin takana, joten en voi lukea kuin pätkän alusta.

    Toi 326 000 on TEM:n tammikuun numero, se on ihan hyvä luku sellaisenaan, mut se ei ole kansainvälisesti vertailukelpoinen luku. TEM:n luku kertoo sen määrän mikä näkyy kuntien työllisyyspalveluiden asiakkaina sekä kokoaikaisesti lomautettuina, mut sitä lukua ei saa verrata kansainvälisesti, koska se on muodostettu eri tavalla kuin muiden maiden kv-vertailukelpoiset luvut on muodostettu.

    Tilastokeskus tekee kansainvälisesti vertailukelpoiset luvut ja niiden pari päivää sitten julkaisema luku oli 272 000. TEM:n luku on myös vanha, uusin on 320k. TEM on siirtänyt helmikuusta lähtien luvut eri palveluun, ehkä sen takia toimittaja käyttää tässä vanhaa.

    TEM:n luvun ja Tilastokeskuksen lukujen ero selittyy sillä mistä ne on kerätty ja millainen määritelmä niillä on, tossa (pdf) on enemmän erojen syistä. Kansainvälinen vertailukelpoisuus syntyy siitä että ne määrät on kerätty YK: ILO:n suosituksien ja EU:n asetuksien mukaan. Se aiheuttaa sen että meidän luku ja vaikka Ranskan luku on vertailukelpoiset, koska ne kertoo samasta asiasta.

    Joten artiikelin,

    Suomessa on nyt 326 000 työtöntä. Tilanne on yksi Euroopan pahimpia.

    Aiheuttaa mielenkiintoisen huomion, 326k ei ole kv-vertailukelpoinen luku tai uusin, mut sitä käytetään kontekstissa jossa tämänhetkistä tilannetta vertaillaan kansainvälisesti.

    Tilanne ei tosta tietenkään muutu, se on yhä huono. Mut kaipais sitä et kun toimittaja tekee maksumuurin taakse artikkelin, se olis niin huolellisesti tehty et edes se vähä mikä pilkottaa muurin takaa olis oikein.




  • Ne ei ilmeisesti tiedä mikä generaattorissa on vialla kun se syö roottoreita. Viime syksyn tehonlaskun tavoite oli pitää se tuntematon ongelma poissa viimeisestä roottorista. Nyt kun ne yritti käyttää sitä normaalilla teholla, generaattori söi roottorin, vaikka ne ei edes ehtiny päästä täyteen tehoon.

    Viime syksyn tiedotteesta:

    Tehoa on rajoitettu roottorin vikaantumisriskin pienentämiseksi vikaantumisen syyn ollessa edelleen epäselvä.

    Tehon piti olla täysillä vasta 19.4.:

    Tehonnosto käynnistetään 14. huhtikuuta 2025 klo 01.00, ja laitosyksikön odotetaan saavuttavan täyden tehon lauantaina 19. huhtikuuta 2025.

    Toivottavasti ne löytää ongelman juurisyyn vuosihuollossa.



  • Kopiosto, suomalainen lobbausjärjestö, otti yhteyttä Uutiskerain.fi:hin, suomalaiseen nettisivustoon, englanniksi. Tähänkö tää on nyt menny, kielen arvostus on niin pohjamudissa et edes luovan suomalaisen työn edustajaksi itseään kutsuva järjestö ei enää vaivaudu kirjoittamaan viestejään suomeksi suomalaisille.

    Uutiskerain.fi oli oman ilmoituksensa mukaan kokeilujaksoa lukuunottamatta epäkaupallinen. Mainoskokeilun aikana sivuston liikevaihto oli 22,16€. Olis mielenkiintoista kuulla mikä tosta olis kopioston mielestä linkkiveron osuus.

    Kun tätä direktiiviä pakotettiin EU:ssa, linkkiveron vastustajat ilmoitti yhdeksi perustelukseen sen et vero aiheuttaisi uutisaggregaattoreiden rajautumisen vain suurimpiin, muilla ei olisi varaa jatkaa tai edes aloittaa toimintaansa. Se uhka on nyt toteutumassa, kun Uutiskerain.fi sulki kopioston uhkailun seurauksena palvelunsa.





  • Jos virus tuotiin laboratorioon ja se pääsi sieltä leviämään, se laboratorio on silloin sen alkuperä. Ei viruksen alkuperä, se on ehkä joku elukka jossain luolassa, mut leviämisen alkuperä on silloin laboratorio. Jättämällä virus luolan elukkaan tai pitämällä huoli laboratorion turvallisuudesta, koko hässäkkä olis vältetty ja se oli Kiinan vastuulla. Ilmeisimmin virusta ei oltu havaittavalla tavalla muokattu, koska mikään vastuullinen taho ei näytä niin väittävän, joten vaikka laboratorio olis viruksen leviämisen alkuperä, itse virus näyttää olevan luonnollinen.

    Kyse ei ole uskon asiasta, asiat on niin kuin ne on. Se et joku huutaa totuutena jotain muuta, ei muuta asianlaitaa mitenkään. Me ei vaan nyt tiedetä mitä tapahtui, on vaan joku valikoima vaihtoehtoja, joilla kullakin on joku nollaa suurempi todennäköisyys.

    Hesari näköjään muutti otsikkoaan, se on nyt “Maailmaa ravistelleen pandemian alku­­perä puhuttaa yhä – Suomalais­professorilta näkemys”.




  • Jänskä ajankohta, ku Trump ja Putin piti puhelunsa samana päivänä. Huominen pressi lienee ensimmäinen missä Zelenskyi ottaa kantaa mahdollisiin tietoihin puhelusta. Olis mielenkiintoista tietää milloin tämä vierailu oli sovittu. Ei tämmöstä vierailua varmaan kovin äkkiä polksta pystyyn, mut onkohan se sovittu jo vaikka viime vuonna vai vasta viime aikoina.






  • Propagandan julkaiseminen sellaisenaan ei juurikaan eroa propagandasta. Vähintään olisi hyvä selittää miksi se on propagandaa, mitä narratiivia yritetään esittää, mitä piilottaa. Siinäkin ongelmana on et jos menee parsimaan propagandan väärin, se itsessään antaa yhden mahdollisuuden lisää propagandistille jakaa propagandaansa reaktioiden muodossa.

    Joten, vaikka se on ihan mielenkiintoista selata propagandistien selityksiä, niiden jälleenlevittämisellä ei voi oikein saavuttaa muuta kuin alkuperäisen julkaisijan tavoitteita.




  • Näin TC:n uuden videon mun tilattujen kanavien sivulla, klikkasin sitä heti, kuten on tapana, ja video kertoi minulle että olen 3%.

    Vaikka on aika varmaa että algoritmien tarkoitus on pitää asiakas palvelussa, mä kaipaisin vähän enemmän vakuuttelua miksi niiden olemus on niin merkittävästi erilainen kuin vaikka tv-kanavan ohjelmakartta silloin aikoinaan. Some näyttää olevan ottamassa tv:ltä aikaa ja on varmaan jo joissain ikäryhmissä korvannutkin tv:n aika pitkälti. Molempien tyypillinen kulutus on passiivista, vaikka tv:n kanavaa voi vaihtaa tai hypätä somealustalta toiselle, suurin osa tuskin osallistuu kumpaankaan sen enempää. TV:n tapauksessa osallistuminen oli tosin hankalampaa.

    Vois tietenkin olettaa että algoritmit on henkilökohtaisempia, tv-kanava suoltaa saman sisällön kaikille katsojille, mut algoritmit voi luoda kuluttajakohataisen syötteen. Siinä missä tv-kanavia oli vain joitain, suosittuja somettajia on enemmän. Vois olettaa et alustasta riippumatta muutama prosentti sisältöä tuottavista tuottaa sen sisällön minkä suurin osa näkee. TV-analogian mukaan vois väittää et silloin jokaisen algoritmi tuottaa sille oman kanavan mitä seurata. TC:n huomio siitä et ihmiset passivoituu, vois olla seurausta siitä et se on nykyään internetin kulutusmuoto, koska se korvaa tv:n, joka oli toinen median passiivinen kulutusmuoto. Samalla tavalla vois väittää et internet korvaa kirjastoja ja harrastuslehtiä, siinä missä tietoa varten piti aiemmin mennä kirjastoon tai tilata lehti, nyt sama pääte missä on viimeiset tanssivideot on myös ohjeet irroittaa 90-luvun Nissaniin apukuskin ovi. Molemmilla on oma yleisönsä, passiivisella kulutuksessa isompi, ovien irroittajilla pienempi.

    Hankalampi tilanne on jos algoritmit tarkoituksella tai tarkoittamattaan muokkaa äänestäjien poliittisia näkemyksiä. Yhtäältä vois sitäkin pitää normaalina, aiempaa pienempien ryhmien huolet pääsee suuremman ryhmän tietoisuuteen. Mut se ryhmä voi myös olla ulkomaalainen mielipiteenmuokkausoperaatio.

    Mä en käytä juurikaan muita alustoja kuin tätä ja Youtubea, Reddit on read-only. Xcancelled on käytössä jos tarttee lukee jotain Twitteristä. Youtuben tapauksessa mulla on normaali Firefox-ikkuna kirjautuneena ja poimin tilattujen kanavien listalta ne videot mitä tekee mieli juuri silloin katsoa. Asetukset siinä on niin tiukat ettei normaali Youtuben etusivu edes toimi, se näyttää vain ilmoituksen et vaihda asetuksia. Sit mulla on toinen Firefox-ikkuna incognitona, mikä ei ole kirjautunut Youtubeen ja missä on asetukset löysällä, se saa ehdotella mulle videoita siinä ikkunassa katseltujen videoiden perusteella. Jos sieltä löytyy jotain mielenkiintoista, se menee tilatuihin. Jos sen algoritmi alkaa maistuu puulta, mä suljen sen ja aloitan alusta. Se ikkuna löytää mitä milenkiintoisimpia asioita, uutta musiikkia, mielenkiintoisia youtubisteja, mut jos kerrankin klikkaa sitä videota missä on nainen läpinäkyvässä paidassa, kaikki ehdotukset on sitä.

    Jokainen kerta kun avaan uuden incogniton, suosittellut videot muuttuu. Jotkut videot on niin suosittuja et ne popsahtaa takaisin, toiset jää unholaan. Joskus videot painottuu poliittisiin asioihin, joskus kameroihin ja kuvaamiseen, joskus tietotekniikkaan tai muuhun, sen mukaan mitä olen sen istunnon aikana sattunut katselemaan. Välillä, tosin, popsahtaa esiin ei kovin suosittu video menneisyydestä, jota tämän istunnon teeman ei pitäisi popsauttaa esiin. Joka pistää pohtimaan et tietääköhän Youtube et se on nyt sama heppu joka sen videon katto. Mulla on VPN koko ajan päällä puulaivatarkoituksiin, mut eihän se muuta entropiaa piilota.